Oppia ikä kaikki.

Se joka mua vähänkin tuntee ja mun viime vuosien matkaa on seurannut, ei yhtään ylläty, että päätin hakea kevään yhteishaussa kouluun. Johan edellisistä opinnoista on tässä kulunut pari kuukautta :D 

Ajatuksenani oli, etten aloittaisi opintoja vielä vaan siirtäisin niitä parilla vuodella. Mutta eihän se niin käynytkään... Tänä vuonna on tullut uusi muutos, jonka myötä amk-opintojen siirtäminen ei onnistukaan kuin vanhempainvapaalla, armeijassa tai sairauslomalla ollessa. Eli kouluun olisi käytävä sillä PÄÄSIN ensiyrittämällä opiskelemaan KÄTILÖKSI! Mun vuosien ja vuosien haaveeni on toteutumassa... :)

Vai onko? 

 Tuntuu aika hullulta... Saan tehdä tällä hetkellä työtä, josta nautin täysillä. Työkaverit on huippuporukkaa, työ sisällöltään mieleistä ja mikä parasta päivätyö ma-pe! Mutta silti veri vetää äitiyshuoltoon vieläkin vahvemmin... Välillä mietin, että tää on ihan silkkaa hulluutta edes harkita lähtevänsä tämän oven taakse kurkkimaan. Mä olen siinä pisteessä nyt, missä toivoin vuosi sitten olevani: terveydenhoitaja neuvolassa.. Mä olen aina ollut tunteet edellä menevä ihminen ja siksi olisi vaikea jättää tätä tähän. :)

Syksystä tulisi tiivis. Koen, että ehkä liiankin. Senpä vuoksi olen nyt punninnut asioita monelta kantilta. Alkuun olin varma, että "kyllä mä selviän" ja koska kovalla tahdolla olen päässyt ties minkä kivien läpi, miksen pääsisi tämänkin.... Mutta järki voittaa. Mulla on syksyllä _mahdollisuus_ tehdä lyhyempää viikkoa, nauttia neljästä työpäivästä ja kolmesta vapaapäivästä viikossa. Mulla on mahdollisuus viettää vapaa-aikaa perheen kanssa, olla murehtimatta tekemättömiä kouluhommia. Mulla on mahdollisuus tehdä työt töissä, laittaa työpaikan ovi kiinni ja viettää vapaa-aika tärkeimpien kanssa. Mä en halua tähän elämänvaiheeseen sotkea sitä kaikkea sillä, että täytän kalenterini liian täyteen ja stressaannun.

Mulla oli ruusuinen suunnitelma tehdä töitä neljänä päivänä viikossa ja opiskella siihen lisäksi sen verran mitä nyt saan "siinä sivussa" tehtyä. Mutta tunnen itseni liian hyvin ja tiedän, että se olisi minulle ylitsepääsemätön haaste. Antaisin itsestäni 150%, mutten kuitenkaan 100% millekään asialle? Mä en näe itseäni suorittamassa vain osaa opinnoista, koska tiedän, että kun johonkin ryhdyn, haluan tehdä sen täysillä. Sen takia olenkin varma, että kun jossain vaiheessa opiskeluihin suuntaan, haluan pystyä antamaan sille sen vaatiman määrän aikaa... Ja jos haluaisin nyt päästä opintoihin kiinni, joutuisin joustamaan töistä. Ja jotta voisin tehdä töitä, joutuisin joustamaan samalla myös opinnoista. Ja mikä pahinta: jos tekisin töitä ja opiskelisin, joutuisin joustamaan perheen kanssa vietetystä ajasta. 

Tällä hetkellä mä valitsen järjellä ja sydämellä.
Mä haluan höllätä ja nauttia siitä mitä mulla jo on :)
Ihana työ ja ihana perhe!