Minun ystäväni on kuin villasukka.

Minun ystäväni on kuin villasukka,
joka talvella lämmittää.
Ja minun ystäväni on kuin niitynkukka
joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä kiinni tule kanssani rantaan,
vien sinut katsomaan,
miten aurinko laskee puiden taakse
ja saa taivaan punertamaan.

Niinhän sitä lauletaan. Ihanasta ystävyydestä. Muistan, että ensimmäisen ystävyyssuhteen olen solminut ollessani noin 4-vuotias ja voin ilokseni kertoa, että tuo kyseinen ihminen on edelleenkin elämässäni mukana. Ehkä enemmänkin voisi olla, mutta näemme silti sillon tällön. :) Kiitos, E, että olet ollut elämässäni mukana yli 20v.

Olen aina ollut ihminen, joka tutustuu suht helposti uusiin ihmisiin ja joka tykkää viettää aikaa sekä kahdestaan että isommassa joukossa. Vuosien varrella on tullut ja mennyt "ystäviä", joista sillä hetkellä olen ajatellut, että olemme varmasti erottamattomat. Mennessäni toiselle paikkakunnalle opiskelemaan -04, moni kaverisuhde kuihtui sen myötä ja vuodet ovat tehneet tehtävänsä eikä enää osaa alkaa elvyttämään niitä. Ehkä tarkoitus onkin, että kaikki ei ole pysyvää. :) Opintojeni myötä sain toki paljon uusia kavereita ja ystäviä, joiden merkitys on opintojen päättymisenkin jälkeen ollut suuri. Noista opinnoista tärkeimpänä suhteena on mukaan tarttunut tuo ikioma aviomies :)

Olen tässä kotona ollessani monesti miettinyt omaa merkitystäni eri kavereiden ja ystävien elämässä. Hyvänpäiväntuttuja on varmasti meillä kaikilla, kavereitakin monia.. Vaan entä ne todelliset ystävät? Ne, joiden kanssa ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. Voi istua hiljaa tai puhua lakkaamatta. Voi viettää leffailtaa herkkuja mässäten rumat pyjamahousut jalassa. :)  On pakko myöntää, että olen saattanut sinisilmäisesti uskoa ihmisistä sitä, että he tulevat olemaan aina meidän elämässämme mukana. Välillä aina mietin, kuinka moni on mukana vain velvollisuudesta tai koska ei osaa olla olemattakaan? Kuinka monelle minun merkitykseni on samanlainen kuin heidän merkityksensä minulle? Milloin on hyvä antaa periksi ja luottaa siihen, että ilman yrittämistäkin elämä kuljettaa minne on kuljettaakseen. Ja se pitäisi uskaltaa ottaa avoimesti vastaan vaikka samalla saattaisi jotain menettääkin. Ehkä menetyksen myötä voi saada jotain uutta? Suuria pohdintoja, mutta mitä sitä pieniin aikaa tuhlaamaankaan :)

Mä olen tutustunut netissä äiteihin, joilla kaikilla on yksi yhdistävä tekijä: laskettuaika syyskuussa 2013 :) Osa syntyi jo kesällä, osa pitkitti syntymäänsä lokakuulle, mutta kaikilla lasketut ajat olivat kuitenkin viime vuoden syyskuussa. Mä olen enemmän kuin kiitollinen näille naisille, joiden ansiosta mun elämäni on entistä rikkaampaa. Sitä on vaikea selittää, miten suuri merkitys tuollaisella ryhmällä voi olla ja sellainen, joka kyseiseen ryhmään ei kuulu, ei välttämättä voi yhtään ymmärtää millainen henkireikä on kyseessä. En ole koskaan ollut osa vastaavaa porukkaa, vaikka menneinä vuosina olen paljon osallistunut eri keskustelupalstoille ja esimerkiksi facebook-ryhmiin. Tuo ryhmä on täynnä naisia, joille voin kertoa mitä vaan. Ihan mitä vaan. Ja melkeen yötä päivää linjoilla on aina joku, joka tsemppaa, jos tilanne sitä vaatii. Oli kyse murheista tai elämän huippuhetkistä, aina on porukka naisia, jotka kannattelee. Ja onneksi ollaan päästy näkemään ihan kasvotustenkin. Ihanaa kun on porukka joiden edessä ei tarvitse olla yhtään mitään muuta kuin oikeasti on. Mä voin olla Suvi, just tällainen höpsö kuin olen. Ja kyllä mä sen verran tarkkoja analyyseja luonteestani olen heiltä kuullut, että varmaan olen tehnyt itseni aika tutuksi heille :) Nuo naiset ovat tehneet musta entistä vahvemman ja opettaneet mulle paljon. Rohkeutta tuolta ryhmästä ei puutu ja sitä myös jaetaan toisillemme!

Olen kiitollinen heistä, jotka elämässäni on mukana tällä hetkellä ihan vain koska haluavat olla :) Uskon, että heitäkin on. Olin kahvilla yhden ihanan entisen työkaverini kanssa. Kiitos herkuista J! Hän asuu kivenheiton päässä meiltä ja mietinkin monesti miksi ihmeessä ollaan näin kauan odotettu ennen kuin on tajuttu, että voitaisiin olla enemmänkin tekemisissä. Joskus ihmiset on elämässä mukana vähän sivustaseuraajina pitkään ja yhtäkkiä heidän merkityksensä kasvaa suuremmaksi :) Pitää vaan osata katsoa elämää uudella tavalla. Kun antaa ajan kulua ja tutustumisen käydä kuin itsestään, voi yhtäkkiä huomata, että on jälleen yhtä tärkeää ystävää rikkaampi. Niin mulle on käynyt viimeisen vuoden aikana, ihan huomaamatta. 

On hienoa, kun voi vaan soittaa "Moi, keitätkö kahvit?" ja vartin päästä istua kahvipöydässä juoruilemassa ja puhumassa tärkeitä ja turhia juttuja :) Kiitos sulle E siitä että olet ollut lähes aina valmiina kahvinkeittohommiin ;) Ja kiitos T viimeisimmästä, teit mut todella onnelliseksi :) Kiitos myös S siitä, että jaksat aina täällä päin käydessäsi löytää aikaa myös meille edes pikavisiittien verran :)

Elämä kyllä näyttää sen, kuka on tullut jäädäkseen ja kuka on vain ohikulkumatkalla.