Kun mikään ei riitä.. Vai riittääkö sittenkin? :)

Yhdessä Facebookin ryhmässä oli joskus muinoin puhetta lapsiluvusta ja ystävyydestä. Eräs ryhmäläisistä kommentoi, että hän on tullut vuosien saatossa siihen tulokseen, että ystäviä tulee ja menee, mutta sisarukset on ja pysyy. Tämä on kuulemma ollut yksi suuri syy siihen, että hän on halunnut monta lasta: lapsilla on joku johon tukeutua aina.

Sisarussuhteet ovat niitä elämän pisimpiä suhteita. Ikäerot ja lapsiluvut ovat ikuisuusaiheita eri ryhmissä ja palstoilla ja toki niitä olen itsekin paljon päässäni pyöritellyt. Itselläni on kaksi sisarusta: 4v nuorempi pikkuveli sekä 13v nuorempi pikkusisko. Miehelläni on kaksi isosiskoa, tarkasti en edes heidän ikäerojaan tiedä, mutta varmaan ~10v.

Sillon, kun esikoisemme syntyi, aloimme hyvin pian puhumaan millon antaisimme toiselle mahdollisuuden. Päätös tehtiinkin suhteellisen äkkiä ja saimme ihmetystä osaksemme ei-niin-läheisiltä ihmisiltä. Omat läheiset ottivat asian hyvin vastaan (tai ainakin näyttivät siltä) ja vain sillä on väliä. :) Joka tapauksessa, toinen lapsemme syntyi esikoisen ollessa vähän alta 1v3kk. Olen edelleen sitä mieltä, että päätös oli oikea. Heistä on toisilleen seuraa niin hyvässä kuin pahassa ja jotenkin muistelen lämmöllä sitä pikkulapsiaikaa, jota silloin elelimme. Tuntui, ettei mihinkään ollut kiire ja mentiin vaan virran mukana :) Meillä kaikki lapset olleet ovat helppoja vauva-aikana, joten ehkä se teki silloisesta elämästä riittävän "kevyttä" eikä arki tuntunut ylitsepääsemättömältä. 

Kolmannen lapsen suhteen kävimme enemmän pohdiskeluja, koska tuntui, että koskaan ei ollut "oikea aika". Koulu oli kesken ja asuntokin kävisi pieneksi.. Vaan sitten, joulukuussa -12, teimme päätöksen, joka osottautui enemmän kuin oikeaksi. :) Ikäeroa esikoisen ja kuopuksen välille tuli n. 5,5v ja vastaavasti kuopuksen ja keskimmäisen välille 4,5v. On siis tullut koettua myös isompi ikäero lasten välillä ja myös sillä on puolensa. Isommista sisaruksista on ollut paljon apua pienimmän kanssa ja on ollut tietyllä tavalla helppoa, kun on vain yksi peräänkatsottava tällä hetkellä. :) Tokihan nuo isommat vaatii äidin (ja tietysti isänkin) tarkkasilmäisyyttä edelleenkin, mutta ei samalla tavalla kuin tuo vuosikas :)

Ja mitä lapsilukuun tulee.... Joku sanoi, että olemme jo suurperhe? Se tuntuu vähän liiotellulta, koska meillähän on "vain" kolme lasta. :) Omassa mittapuussa suurperhe voisi olla sellainen, jossa on 5+ lasta :) Aikoinaan elokuvan "Villi Tusina" innoittamana haaveilin kahdeksasta lapsesta (en sentään 12 niinkuin kyseisessä elokuvassa), mutta arki ja järki on tehnyt tehtävänsä eikä ihan niin montaa ole enää haaveissa ;) Mutta montako sitten on? No, sepä se. Minä kun en tiedä. :) Tietyllä tavalla järki on huudellut vastaan jo niin monet kerrat ja jos järjen ääntä aikaisemminkin olisi kuunneltu, ei pinnasängyssä tuhisisi nyt tuo pienimmäinen. Ja jos järkeä olisi kuunneltu, olisi lapsia ehkä yksi.. Tai sitten ei yhtään. :) Mä olen yleensäkin ollut sellainen tunteen mukaan päätöksiä tekevä ihminen, jonka järki huutelee sitten jälkeen päin mielipiteitään.. :) Onnekseni voin todeta, ettei ole tullut tehtyä sellasia päätöksiä, jotka olisi jälkeenpäin alkanut kaduttaa. Nyt on vaikea sanoa, minkä kokoinen perheemme tulee vielä olemaan.. Tuleeko lapsia lisää vai olivatko ne tässä? Elämä voi yllättää ja se tästä kaikesta tekeekin niin mielenkiintoista :) Joka tapauksessa, kiitollisia olemme perheestämme!

Tänään lapsia nukuttaessa (kyllä, meillä nuo isommatkin vielä nukutetaan.. Pieni hetki, suuri merkitys) ja heidän nukahdettuaan mietin oman onneni lisäksi sitä, kuinka onnekkaita hekin ovat. :) Saavat tukeutua toisiinsa, jakaa elämänsä ihan alusta asti toistensa kanssa :) Ja vaikka nyt ei ajankohtaista olekaan miettiä sitä aikaa, kun itse olen vanha ja raihnainen (vai ehkä sittenkin se teräsmummo?), on kuitenkin lohduttavaa ajatella, että sillonkin sitä "vastuuta" meidän hyvästä hoidosta on jakamassa useampi lapsi eikä kaikki hoidettava jää pelkästään yhden varaan. :)  Ainakin haluan uskoa siihen, että lapseni haluavat ottaa vanhempiensa asiat hoitaakseen sitten kun sen aika on.

Sitten vähän kevyempiin aiheisiin! Tein muutama päivä sitten kakun. Superhyvän kakun! :) Mun piti tehdä appelsiinisuklaamoussekakku, mutta koska kaupasta oli appelsiinituorejuusto loppu, päädyin tekemään sen mangosta. Ja se oli niiiiiin hyvää! :P Kuopuksemme 1-vuotis syntymäpäiväjuhlat ovat viikon päästä ja ajattelin sinne sitten tehdä sen oikean ohjeen mukaan appelsiinituorejuustosta, katsotaan onko se parempaa kuin mango. :)

Mikäs sen parempaa kuin suklaakakku kahvin kaverina syksyä piristämässä? :P 

Herkullisia hetkiä kaikille!