Yksivuotiaalleni.

Siitä on vuosi, kun pienen syyssateen saattelemana saavuit maailmaan.

Vuosi on mennyt nopemmin, kuin yksikään aiemmista

enkä voi kuvitellakaan elämäämme ilman sinua.

Olet opettanut minulle paljon uusia puolia itsestäni, 

opettanut minut näkemään elämää uusin silmin ja antanut minulle rohkeutta.

Olet tuonut riemua siskosi ja veljesi elämään

ja olet antanut heille tärkeän tehtävän sinun isosisaruksinasi. 

Olet kietonut isäsi pikkusormesi ympärille päivä päivältä tiukemmin.

Näen kasvoillasi ilon, avoimuuden, periksiantamattomuuden. 

Askeleesi ovat yksi toisensa jälkeen varmempia ja uskallat luottaa pysyväsi pystyssä.

Sinä osoitat hellyyttä ja ehdotonta rakkautta läheisillesi, 

pidät puolesi, jos joku kohtelee sinua epäreilusti.

Sinä olet pieni, mutta opit uutta ja  kasvat koko ajan. 

Sinä olet aurinko, joka paistaa läpi pilviverhonkin.

Sinä olet sisarustesi kanssa syy, jonka vuoksi päivät ovat elämisen arvoisia.

Minä rakastan sinua, 

"niin paljon kuin taivaalla on tähtiä" siskosi sanoisi,

"niin paljon kuin maailmassa on kiviä" sanoisi veljesi,

rakastan, rakastan, rakastan,

oma yksivuotiaani!

- Äiti -

Tiedossa paljon työtä ja vähintään pari valvottua yötä.

Maanantaina se alkoi. Nimittän opintojen loppuun suorittaminen. Aikaisempi suunnitelmani oli palata kouluun vasta tammikuussa 2015, jolloin olisin valmistunut jouluksi -15. Koulussamme syventävät teoriaopinnot menevät kuitenkin vain syksyisin ja teinkin viime hetkellä päätöksen palata kouluun jo tänä syksynä. Olin ehtinyt ilmoittautua jo poissaolevaksi ja opintojaksoille ilmottautuminenkin oli ehtinyt jo päättyä. Sain kuitenkin onneksi järjestettyä asiat niin, että muutos läsnäolevaksi opiskelijaksi oli mahdollista tehdä jälkikäteen ja opettaja lupasi minut ilmoittaa opintojaksoille.

Nyt syksyn aluksi syventäviä teoriaopintoja on noin pari-kolme päivää viikossa ja lokakuun puolivälistä alkaen aloitan harjoittelun. Tällöin mieheni pitää isyyslomia pois, joten voin "hyvillä mielin" olla päivät harjoittelussa samalla kun lapset ovat isän kanssa kotona. Ensimmäinen harjoittelu tänä syksynä on kolmen viikon jakso synnyttäneiden vuodeosastolla ja odotan sitä todella kuumeisesti jo. Tällä hetkellä tuntuu, että se on mun paikkani. :) Heti sen perään onkin tiedossa kouluterveydenhuollon harjoittelu. Joulukuun pidän näillä näkymin vapaana (vielä pari asiaa epävarmaa ja siksi muutaman viikon harjoittelu saattaa tulla sinnekin) ja yritän saada tämän syksyn aikana tehtyä koulutehtävät mahdollisimman valmiiksi, jotta keväälle ei jäisi liikaa hommia. Kevään täyttää harjoittelut, joita on yhteensä 21 viikkoa. Ensin seitsemän viikkoa neuvolassa, sitten kolme viikkoa työterveyshuollossa ja sen jälkeen onkin vihdoin viimeinen, syventävä, seitsemän viikon harjoittelu niin ikään neuvolassa. Äitiyshuolto on vahvimmin se oma juttu ja terveydenhoitajan työkentästä juurikin neuvola on se, johon voisin itseni nähdä työskentelemässä. Sen vuoksi olen valinnut neuvolaan harjoittelujakin mahdollisimman paljon. Tarkoitus olisi valmistua sitten toukokuussa mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Ja toivottavasti menee. :) 

Tietyllä tavalla odotan että koulu lähtee kunnolla käyntiin ja sitä, että pääsen tekemään töitä sen tavoitteen eteen, joka tuntui kovin kaukaiselta sillon kun opinnot aloitin syksyllä 2010. Mutta toisaalta tuntuu niin hurjalta, että oikeasti on enää viimeinen puristus edessä ja sitten tämäkin ovi sulkeutuu. Sen oven sulkeutumista odotan toisaalta malttamattomana ja osa minusta taas kauhistelee, että mitäs sitten tapahtuu... :) Mielenkiinnolla odotan sitä, missä olen esimerkiksi tasan vuoden päästä :) Toivottavasti ainakin mukavassa työpaikassa ja ehkä isommassa kodissa :) Ja eihän sitä tiedä, jos vaikka olisi seuraava opiskelupaikka jo takataskussa :) Katsotaan keväällä millainen fiilis on, haenko jatko-opintoihin vai odotanko vielä :) Hirmuisesti tekisi mieli lähteä jatkamaan opiskeluja vielä näiden jälkeen ja tähdätä sinne kätilön työhön. Onneksi nyt on riittävästi hommaa tämän tutkinnon suorittamisessa eikä tarvitse miettiä mahdollisia jatko-opintoja sen enempää.

Kalenteri on täynnä merkintöjä, johan tässä vuosi menikin niin, ettei tarvinnut aikatauluttaa minuutin tarkasti päivän ohjelmaa :) Nyt se on kuitenkin edessä... Tämä syksy menee vielä leppoisammin miehen isyysloman ja minun (toistaiseksi) vapaana pitämäni joulukuun ansiosta, mutta keväällä on täydet viikot edessä sitten tammikuun alusta toukokuun alkuun... No, stressataan sitä vasta sitten keväämmällä :)

Kirjallisia tehtäviä on useampia, mutta onneksi opinnäytetyö valmistui jo vuosi sitten huippuarvosanoin :) En kyllä tiedä, miten ihmeessä selviäisin tästä tulevasta vuodesta, jos kaiken päälle olisi vielä sekin tehtävänä. Motivaatiota ei kuitenkaan puutu ja odotan innolla tulevaa lukuvuotta. :) Katsotaan sitten miten mieli muuttuu matkan varrella ;)

Kun mikään ei riitä.. Vai riittääkö sittenkin? :)

Yhdessä Facebookin ryhmässä oli joskus muinoin puhetta lapsiluvusta ja ystävyydestä. Eräs ryhmäläisistä kommentoi, että hän on tullut vuosien saatossa siihen tulokseen, että ystäviä tulee ja menee, mutta sisarukset on ja pysyy. Tämä on kuulemma ollut yksi suuri syy siihen, että hän on halunnut monta lasta: lapsilla on joku johon tukeutua aina.

Sisarussuhteet ovat niitä elämän pisimpiä suhteita. Ikäerot ja lapsiluvut ovat ikuisuusaiheita eri ryhmissä ja palstoilla ja toki niitä olen itsekin paljon päässäni pyöritellyt. Itselläni on kaksi sisarusta: 4v nuorempi pikkuveli sekä 13v nuorempi pikkusisko. Miehelläni on kaksi isosiskoa, tarkasti en edes heidän ikäerojaan tiedä, mutta varmaan ~10v.

Sillon, kun esikoisemme syntyi, aloimme hyvin pian puhumaan millon antaisimme toiselle mahdollisuuden. Päätös tehtiinkin suhteellisen äkkiä ja saimme ihmetystä osaksemme ei-niin-läheisiltä ihmisiltä. Omat läheiset ottivat asian hyvin vastaan (tai ainakin näyttivät siltä) ja vain sillä on väliä. :) Joka tapauksessa, toinen lapsemme syntyi esikoisen ollessa vähän alta 1v3kk. Olen edelleen sitä mieltä, että päätös oli oikea. Heistä on toisilleen seuraa niin hyvässä kuin pahassa ja jotenkin muistelen lämmöllä sitä pikkulapsiaikaa, jota silloin elelimme. Tuntui, ettei mihinkään ollut kiire ja mentiin vaan virran mukana :) Meillä kaikki lapset olleet ovat helppoja vauva-aikana, joten ehkä se teki silloisesta elämästä riittävän "kevyttä" eikä arki tuntunut ylitsepääsemättömältä. 

Kolmannen lapsen suhteen kävimme enemmän pohdiskeluja, koska tuntui, että koskaan ei ollut "oikea aika". Koulu oli kesken ja asuntokin kävisi pieneksi.. Vaan sitten, joulukuussa -12, teimme päätöksen, joka osottautui enemmän kuin oikeaksi. :) Ikäeroa esikoisen ja kuopuksen välille tuli n. 5,5v ja vastaavasti kuopuksen ja keskimmäisen välille 4,5v. On siis tullut koettua myös isompi ikäero lasten välillä ja myös sillä on puolensa. Isommista sisaruksista on ollut paljon apua pienimmän kanssa ja on ollut tietyllä tavalla helppoa, kun on vain yksi peräänkatsottava tällä hetkellä. :) Tokihan nuo isommat vaatii äidin (ja tietysti isänkin) tarkkasilmäisyyttä edelleenkin, mutta ei samalla tavalla kuin tuo vuosikas :)

Ja mitä lapsilukuun tulee.... Joku sanoi, että olemme jo suurperhe? Se tuntuu vähän liiotellulta, koska meillähän on "vain" kolme lasta. :) Omassa mittapuussa suurperhe voisi olla sellainen, jossa on 5+ lasta :) Aikoinaan elokuvan "Villi Tusina" innoittamana haaveilin kahdeksasta lapsesta (en sentään 12 niinkuin kyseisessä elokuvassa), mutta arki ja järki on tehnyt tehtävänsä eikä ihan niin montaa ole enää haaveissa ;) Mutta montako sitten on? No, sepä se. Minä kun en tiedä. :) Tietyllä tavalla järki on huudellut vastaan jo niin monet kerrat ja jos järjen ääntä aikaisemminkin olisi kuunneltu, ei pinnasängyssä tuhisisi nyt tuo pienimmäinen. Ja jos järkeä olisi kuunneltu, olisi lapsia ehkä yksi.. Tai sitten ei yhtään. :) Mä olen yleensäkin ollut sellainen tunteen mukaan päätöksiä tekevä ihminen, jonka järki huutelee sitten jälkeen päin mielipiteitään.. :) Onnekseni voin todeta, ettei ole tullut tehtyä sellasia päätöksiä, jotka olisi jälkeenpäin alkanut kaduttaa. Nyt on vaikea sanoa, minkä kokoinen perheemme tulee vielä olemaan.. Tuleeko lapsia lisää vai olivatko ne tässä? Elämä voi yllättää ja se tästä kaikesta tekeekin niin mielenkiintoista :) Joka tapauksessa, kiitollisia olemme perheestämme!

Tänään lapsia nukuttaessa (kyllä, meillä nuo isommatkin vielä nukutetaan.. Pieni hetki, suuri merkitys) ja heidän nukahdettuaan mietin oman onneni lisäksi sitä, kuinka onnekkaita hekin ovat. :) Saavat tukeutua toisiinsa, jakaa elämänsä ihan alusta asti toistensa kanssa :) Ja vaikka nyt ei ajankohtaista olekaan miettiä sitä aikaa, kun itse olen vanha ja raihnainen (vai ehkä sittenkin se teräsmummo?), on kuitenkin lohduttavaa ajatella, että sillonkin sitä "vastuuta" meidän hyvästä hoidosta on jakamassa useampi lapsi eikä kaikki hoidettava jää pelkästään yhden varaan. :)  Ainakin haluan uskoa siihen, että lapseni haluavat ottaa vanhempiensa asiat hoitaakseen sitten kun sen aika on.

Sitten vähän kevyempiin aiheisiin! Tein muutama päivä sitten kakun. Superhyvän kakun! :) Mun piti tehdä appelsiinisuklaamoussekakku, mutta koska kaupasta oli appelsiinituorejuusto loppu, päädyin tekemään sen mangosta. Ja se oli niiiiiin hyvää! :P Kuopuksemme 1-vuotis syntymäpäiväjuhlat ovat viikon päästä ja ajattelin sinne sitten tehdä sen oikean ohjeen mukaan appelsiinituorejuustosta, katsotaan onko se parempaa kuin mango. :)

Mikäs sen parempaa kuin suklaakakku kahvin kaverina syksyä piristämässä? :P 

Herkullisia hetkiä kaikille!

Miksi torstai ei ole keskiviikko?

Keskiviikkohan se tänään. Vaan eipä se keskellä viikkoa kuitenkaan nimensä mukaisesti ole. Meillä arki ei ole arki samalla tavalla kuin esim. omassa lapsuudessani se oli: vanhemmat töissä ma-pe 8-16 näin karkeasti sanottuna. Ja viikonloppu vapaata kaikilla. Meidän perheessä välillä viikonloppu on keskellä viikkoa, joskus silloin kun se oikeasti on. Vuorotyön ihanuus ja kurjuus on juurikin arkivapaat ja työntäyteiset viikonloput. Siinä, kuten kaikessa muussakin, on hyvät ja huonot puolensa.

 No, joka tapauksessa ajattelin tehdä pienen tilannepäivityksen meidän alkuviikosta.

Tämä viikko on pitänyt sisällään tähän asti sitä arkista touhua: eskaria, kerhoa ja edes takas kulkemista. Maanantain kunniaksi leivoin ensimmäistä kertaa elämässäni voisilmäpullia. Sokeri loppui kesken ja jouduin korvaamaan osan vaniljasokerilla. Vähän jänskätti minkä makusia tulee, mutta kyllähän niitä söi ihan mielellään :P Tarkan makuaistin omaava ystäväni huomasi heti, että perinteisissä pullissa on joku erikoinen vivahde ja kysyi olenko laittanut niihin vaniljasokeria. Itse tuskin olisin osannut sitä mausta päätellä, jos en olisi itse niitä tehnyt. Ja vaikka Putin-juustoa ei meille ostettukaan niin tulipa ostettua pari pikkupakettia voita. Tai ainakin luulen sen voita olevan :D

 

Olemme siitä (ja toki monesta muustakin syystä) onnekkaita, että meidän "tukiverkostomme" asuu kivenheiton päässä kotoamme. Isovanhempani asuvat parkkipaikan toisella puolella ja oma äitini ehkä kahden minuutin kävelymatkan päässä. Ja ei mene kuin pieni hetki niin saamme kummitätini "naapuriksi" :) On niin kiva, kun voi kyläillä ilman mitään sen suurempia matkantekosuunnitelmia. :) Lähisukuni on ollut aina tiivis ja uskon sen tulevan sitä aina olemaan. Omat sukulaiset on se tärkein syy sille, että emme paikkakunnalta pois lähde. Täällä on hyvä lasten olla ja kasvaa, läheisten ympäröimänä.   

Briopalikat ovat olleet in jo hetken aikaa. Löysin tuon palikkalaatikon ja seitsemän palikkaa kirppikseltä hintaan 5€. Yksi parhaimmista löydöistäni :D Käytön jälkiä ei juurikaan ollut (paitsi nyt.. minkähän takia meidän käytössä kaikki saa elämänjälkiä?) :)

Eilen vietettiin leffailtapäivää. Kävin keskimmäisemme kanssa katsomassa Lego Elokuvan jo elokuvateatterissa, mutta koska kyse on todellisesta fanista, oli pakko ostaa elokuva kotiinkin. Ja tietysti leffahetkeen kuului popcornit, kuinkas muutenkaan :) Jopa isimies naureskeli elokuvalle ;) Ja pakko myöntää, että elokuva on hauska! Jos et ole vielä nähnyt, niin katso ihmeessä :) 

IKEAn kuvasto. Ihana postimies oli tuonut mulle päivänpiristyksen postilaatikkoon! Syvennyin nojatuoliin fiilistelemään. :) Sisustan mielessäni jo jokaiselle lapselle omaa huonetta, vaikka todellisuudessa asutaan kylki kylkeä vasten nyt! :D Meillä isommat lapset jakaa makuuhuoneen keskenään ja me vanhemmat olemme pienimmän kanssa yhdessä huoneessa. Toiveissa on kuitenkin jossain vaiheessa saada isompi koti ja siinä vaiheessa tuskin lähemme vaihtamaan enää yhtä huonetta isompaan vaan suoraan sen kokoiseen, jossa voimme sitten ajatella asuvamme aina :) Ja hyvähän se on mielessä jo vähän pohdiskella millä tyylillä kenenkin huoneen voisi laittaa :) Haaveilu ei onneksi maksa mitään!

Me&i- paketinkin hain tänään postista. Jälleen kerran voin todeta, että reklamoitavaa ei ollut ainakaan tässä vaiheessa vielä. Ihanat, ihanat, ihanat vaatteet paketista löytyi ja lapsetkin iloitsivat. Edelleenkin mua harmittaa, ettei herkullista ruskeaa sweatjackettia ollut naisten koossa! Ehkä vielä joskus? ;)

Minun ystäväni on kuin villasukka.

Minun ystäväni on kuin villasukka,
joka talvella lämmittää.
Ja minun ystäväni on kuin niitynkukka
joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä kiinni tule kanssani rantaan,
vien sinut katsomaan,
miten aurinko laskee puiden taakse
ja saa taivaan punertamaan.

Niinhän sitä lauletaan. Ihanasta ystävyydestä. Muistan, että ensimmäisen ystävyyssuhteen olen solminut ollessani noin 4-vuotias ja voin ilokseni kertoa, että tuo kyseinen ihminen on edelleenkin elämässäni mukana. Ehkä enemmänkin voisi olla, mutta näemme silti sillon tällön. :) Kiitos, E, että olet ollut elämässäni mukana yli 20v.

Olen aina ollut ihminen, joka tutustuu suht helposti uusiin ihmisiin ja joka tykkää viettää aikaa sekä kahdestaan että isommassa joukossa. Vuosien varrella on tullut ja mennyt "ystäviä", joista sillä hetkellä olen ajatellut, että olemme varmasti erottamattomat. Mennessäni toiselle paikkakunnalle opiskelemaan -04, moni kaverisuhde kuihtui sen myötä ja vuodet ovat tehneet tehtävänsä eikä enää osaa alkaa elvyttämään niitä. Ehkä tarkoitus onkin, että kaikki ei ole pysyvää. :) Opintojeni myötä sain toki paljon uusia kavereita ja ystäviä, joiden merkitys on opintojen päättymisenkin jälkeen ollut suuri. Noista opinnoista tärkeimpänä suhteena on mukaan tarttunut tuo ikioma aviomies :)

Olen tässä kotona ollessani monesti miettinyt omaa merkitystäni eri kavereiden ja ystävien elämässä. Hyvänpäiväntuttuja on varmasti meillä kaikilla, kavereitakin monia.. Vaan entä ne todelliset ystävät? Ne, joiden kanssa ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. Voi istua hiljaa tai puhua lakkaamatta. Voi viettää leffailtaa herkkuja mässäten rumat pyjamahousut jalassa. :)  On pakko myöntää, että olen saattanut sinisilmäisesti uskoa ihmisistä sitä, että he tulevat olemaan aina meidän elämässämme mukana. Välillä aina mietin, kuinka moni on mukana vain velvollisuudesta tai koska ei osaa olla olemattakaan? Kuinka monelle minun merkitykseni on samanlainen kuin heidän merkityksensä minulle? Milloin on hyvä antaa periksi ja luottaa siihen, että ilman yrittämistäkin elämä kuljettaa minne on kuljettaakseen. Ja se pitäisi uskaltaa ottaa avoimesti vastaan vaikka samalla saattaisi jotain menettääkin. Ehkä menetyksen myötä voi saada jotain uutta? Suuria pohdintoja, mutta mitä sitä pieniin aikaa tuhlaamaankaan :)

Mä olen tutustunut netissä äiteihin, joilla kaikilla on yksi yhdistävä tekijä: laskettuaika syyskuussa 2013 :) Osa syntyi jo kesällä, osa pitkitti syntymäänsä lokakuulle, mutta kaikilla lasketut ajat olivat kuitenkin viime vuoden syyskuussa. Mä olen enemmän kuin kiitollinen näille naisille, joiden ansiosta mun elämäni on entistä rikkaampaa. Sitä on vaikea selittää, miten suuri merkitys tuollaisella ryhmällä voi olla ja sellainen, joka kyseiseen ryhmään ei kuulu, ei välttämättä voi yhtään ymmärtää millainen henkireikä on kyseessä. En ole koskaan ollut osa vastaavaa porukkaa, vaikka menneinä vuosina olen paljon osallistunut eri keskustelupalstoille ja esimerkiksi facebook-ryhmiin. Tuo ryhmä on täynnä naisia, joille voin kertoa mitä vaan. Ihan mitä vaan. Ja melkeen yötä päivää linjoilla on aina joku, joka tsemppaa, jos tilanne sitä vaatii. Oli kyse murheista tai elämän huippuhetkistä, aina on porukka naisia, jotka kannattelee. Ja onneksi ollaan päästy näkemään ihan kasvotustenkin. Ihanaa kun on porukka joiden edessä ei tarvitse olla yhtään mitään muuta kuin oikeasti on. Mä voin olla Suvi, just tällainen höpsö kuin olen. Ja kyllä mä sen verran tarkkoja analyyseja luonteestani olen heiltä kuullut, että varmaan olen tehnyt itseni aika tutuksi heille :) Nuo naiset ovat tehneet musta entistä vahvemman ja opettaneet mulle paljon. Rohkeutta tuolta ryhmästä ei puutu ja sitä myös jaetaan toisillemme!

Olen kiitollinen heistä, jotka elämässäni on mukana tällä hetkellä ihan vain koska haluavat olla :) Uskon, että heitäkin on. Olin kahvilla yhden ihanan entisen työkaverini kanssa. Kiitos herkuista J! Hän asuu kivenheiton päässä meiltä ja mietinkin monesti miksi ihmeessä ollaan näin kauan odotettu ennen kuin on tajuttu, että voitaisiin olla enemmänkin tekemisissä. Joskus ihmiset on elämässä mukana vähän sivustaseuraajina pitkään ja yhtäkkiä heidän merkityksensä kasvaa suuremmaksi :) Pitää vaan osata katsoa elämää uudella tavalla. Kun antaa ajan kulua ja tutustumisen käydä kuin itsestään, voi yhtäkkiä huomata, että on jälleen yhtä tärkeää ystävää rikkaampi. Niin mulle on käynyt viimeisen vuoden aikana, ihan huomaamatta. 

On hienoa, kun voi vaan soittaa "Moi, keitätkö kahvit?" ja vartin päästä istua kahvipöydässä juoruilemassa ja puhumassa tärkeitä ja turhia juttuja :) Kiitos sulle E siitä että olet ollut lähes aina valmiina kahvinkeittohommiin ;) Ja kiitos T viimeisimmästä, teit mut todella onnelliseksi :) Kiitos myös S siitä, että jaksat aina täällä päin käydessäsi löytää aikaa myös meille edes pikavisiittien verran :)

Elämä kyllä näyttää sen, kuka on tullut jäädäkseen ja kuka on vain ohikulkumatkalla. 

Bee niinkuin Brio ja Ee niin kuin Emmaljunga.

Päätin tehdä postauksen lastenrattaista. Vuoden 2007 jälkeen, jolloin ensimmäiset vaunut meille ostettiin, on tullut monenmoisia kokeiltua. On ollut Happy Babyt, Herqulekset, Emmaljungat, Briot, Emmat, Peg Peregot, Carenat.... Mitähän vielä?

Kun kuopuksemme ilmoitti tulostaan, säntäsin oitis tsekkailemaan vaunutarjontaa. No, myönnettäköön, että olin oikeasti katsastanut tarjonnan säännöllisesti jo parin vuoden ajan, mutta silloin sain vihdoin oikean syyn tehdä kunnon taustatyötä vaunuasiassa. :) Vuosien kokemukset eri merkeistä ja malleista tekivät tehtävänsä ja tällä kertaa tiesin aika tarkalleen mitä haluan.. Mutta se ei tehnyt valintaa kuitenkaan yhtään helpommaksi :D

Ensimmäisenä "ehtona" listassani oli kääntyvät etupyörät, joilla onnistuisi liikkuminen talvellakin. Halusin kuitenkin mieluiten ilmakumit, koska niiden kanssa kulkeminen omien kokemusteni mukaan oli "kevyintä" ja kyyti tasaista. Halusin, että pikkuvauva-aikana on mahdollista saada ratasosan sijasta kunnon koppa kiinni runkoon. Toiveissa oli näppärät rattaat, joiden lisäksi ei tarvitsisi matkarattaita ja joihin saa turvakaukalon kiinni kauppareissuja ajatellen. Kahlailin vaihtoehtoja ja kiinnitin huomiota aika pian silloiseen uutuuteen, Brion Smileen. Se tuntui kaikkein omimmalta.

Kävimme paikallisessa lastentarvikeliikkeessä katselemassa myös Emmaljungan tarjontaa. Olin aikaisemmin iskenyt silmäni Emmaljungan Brown Check- kuosiin ja se kummitteli mielessäni. Kyseessä oli kuitenkin vanhempi väri jo eikä sitä luonnollisestikaan liikkeestä enää aikoihin ole löytynyt. Emmaljungalta ei oikeen mikään tuntunut yhtä hyvältä kuin Brion Smile videollaan antoi ymmärtää.

Kävimme niitä raskauden edetessä "koeajamassa" ja ihastuin todella. Olin jo valmiiksi valinnut väriksi ruskean, koska ruskea on yksi lempiväreistäni. Liikkeessä esillä ollut violetti väri jostain syystä "iski" ja aika nopeasti päätettiinkin, että tilataan ne. Tiesimme (niin hyvin kuin nyt ultraajan sanaan voi luottaa) että meille oli tyttö tulossa ja se omalta osaltaan vahvisti ajatusta tuosta väristä. Vaunukopan väriksi valitsimme kuitenkin ruskean, ettei tulisi liian "ähky" olo tuosta violetista. Ruskeaa vaunukoppaa katselimme syksystä kevääseen ja keväällä kuopuksemme ollessa noin puolivuotias, vaihdoimme kopan tilalle ratasosan :)

Lastenturva.fi

Brio.net

Kokemuksia Brio Smilesta on nyt kertynyt viime syksyn jälkeen jokaiselta vuodenajalta. Pelkäsin vähän sitä, miten pienet etupyörät toimivat Suomen talvessa. Viime talvi oli kuitenkin aika vähäluminen. Lumituntumaa kuitenkin vähän saatiin ja hyvin päästiin eteenpäin :) Runko on loistava turvakaukalon kanssa ja ratasosa on toimiva (plussaa erityisesti isosta kuomusta!) :)

Keväällä (vai olikohan se jo kesän puolella) kuulin, että ystäväni oli myymässä omia Emmaljungiaan, juurikin Brown Check- kuosisia City Crosseja. Mietin hetken, että raaskinko ostaa ne häneltä pois, kun periaatteessa emme tarvitse toisia ja olin päättänyt pärjätä Smileilla. Hulluutta tai ei, päätin ostaa ne. Tällä hetkellä meiltä löytyy siis Brion Smilet ja Emmaljungan City Crossit. Molemmissa on puolensa.. Emmaljunga on leveämpi ja ehkä hieman tukevampi juuri siitä syystä. Makuutila tuntuu olevan myös Brion Smileja leveämpi ja kuomussa on integroitu hyttysverkko mitä Smileissa ei ole. Emmaljungassa jousitus on parempi kuin briossa, mutta istuinkorkeus paljon matalampi.

Säilytystilaa ei ole riittävästi molemmille rattaille, mutta tällä hetkellä en olisi valmis luopumaan kummastakaan :) Molemmat täydentää kivasti toisiaan. :) 

Miikkaria ja meidän arkea!

Keskiviikkona julkaistiin pitkän odotuksen jälkeen taas uusi mallisto. Ennen malliston julkaisua me&i antaa pieniä maistiaisia, Sneak Peakeja, tulevasta mallistosta. Olin aivan kauhuissani näitä nähdessäni, koska mikään niistä ei sytyttänyt. Ja kun malliston viimein netistä kävin kurkkaamassa (toki heti sen julkaisuhetkellä) olin samaan aikaan kovin pettynyt ja innoissani. Ja niin käy joka ikinen kausi :D Aina olen "pettynyt" siihen, millainen mallisto tuli, mutta viimeistään kutsuilla vaatteet livenä nähdessäni tajuan miten upeita ne oikeesti ovatkaan :)

www.meandi.fi

www.meandi.fi

Myös tämän kauden mallistossa oli todella, todella herkullisia värejä. Olen toivonut keltaista ja ruskeaa yhdistettynä ja mitä minun silmäni näkivätkään keskiviikkona? No juuri näitä värejä YHDESSÄ. :) Lompakko kiittää ;) Sunnuntaina oli omien kutsujeni aika ja pitkän pohdiskelun jälkeen päädyin tilaamaan yllä olevan keltaisen sydäntunikan kahdessa koossa molemmille tyttärille ja traffic paidan pojalle. Sen lisäksi tilauskaavakkeelle tuli ruksittua myös ruskeat yogapantsit ja ruskea sweatjacket! Velouryogat on tällä hetkellä ihan supersuositut meillä, lapset tykkää ja äiti tykkää! :) Ihmeiden aika ei ole ohi, jätin nimittäin pipot kokonaan tilaamatta. Kyllähän siellä oli ihania herkkupipoja, ne sydämet valloittivat! MUTTA laskin meillä olemassa olevien pipojen määrän... 16! Totesin sitten, että ehkä olisi aika ensin luopua edellisistä ennen kuin tilaan uusia. Nyt siis käynkin kamppailua itseni kanssa siitä, mistä luovun uusien tieltä ;)

Emännänlahja oli ihana tyynynpäällinen sydänkuviolla. Ja kun näin mitä marraskuun emännänlahjana on, oli pakko varata sinnekin kutsut. Viime kausi oli ensimmäinen, jolloin pidin kahdet kutsut ja nyt sitten taas. Pitäähän sitä nyt saada myös herkullisena ruskeana sama tyynynpäällinen. :)

Mitä meidän arki pitää sisällään? Esikoisemme aloitti reilu viikko sitten esikoulun. Se on yksi arjen ohjelmaa määrittelevä juttu tällä hetkellä. Esikoinen on todella taivata piirtäjä ja käyttääkin hyvin paljon aikaansa askartelujen ja piirtämisen parissa.  Usein ei tarvitse mitään mallia ja hän askartelee ja kehittelee kaikennäköisiä viritelmiä ihan itse. Toinen tosi mieleinen juttu on tällä hetkellä TopModel- lehtiöt, joihin saa suunnitella vaatteita mallinukeille. Välillä ihmettelen todella paljon, mistä tuo on perinyt taiteellisuuden, mutta sitten muistan että hänhän on minun tyttöni ;) No ei vaan! Olen todella ylpeä! Hän on myös laulamisessa lahjakas, mutta se luultavasti periytyy isältä (pakko myöntää!). Liikunnasta tykkää, kun saa tehdä sitä omilla ehdoillaan. Erilaisia jumppia on kokeiltu, mutta eniten tyttö nauttii siitä, kun saa mennä ja liikkua omin päin. Hän aina sanookin harrastavansa uintia ja luistelua, eli ihan tasan just sillon kun huvittaa eikä kukaan kerro miten pitää tehdä vaan saa itse oivaltaa :)

Keskimmäinen, poika, on taas superlahjakas ja näppärä legojen ja muiden rakennelmien parissa. Hän ei ole kovinkaan innokas ohjatun liikunnan suhteen, mutta kuten isosiskonsa, pitää esimerkiksi luistelemisesta. Viime talvena käytiin oikeastaan ensimmäistä kertaa luistelemassa (vuosi taakse päin käytiin, mutta lapset totesivat sillon etteivät todellakaan halua luistella) ja olin todella yllättynyt kuinka hyvin meidän silloin 4,5v poika pysyi pystyssä ja veti ympäri jäätä :) Lisäksi hän keksi yksi päivä haaveen... Hän haluaa olla yksi Suomen Leijonista vielä jonain päivänä. :D Katsotaan oliko tämä vain hetken mielijohde, vai alkaako jääkiekko kiinnostaa enemmänkin :) Keskimmäisemme on innokas leikkimään pienimmäisen kanssa ja pienin on superinnoissaan aina päästessään lastenhuoneeseen isosisarustensa lelujen kimppuun. 

Ja tuo meidän pienin, kiltti, ihana, aurinkoinen "vauvamme"... Odotan innolla millaista arkemme on esimerkiksi vuoden päästä kun neitikin on jo melkein parivuotias. Tällä hetkellä on hyvin "äidin tyttö", jolta alkaa temperamenttia löytyä koko ajan enemmän ja enemmän. Osaa aika hyvin kietoa isommat sisarukset pikkusormensa ympärille ja osaa pitää heidät "ruodussa". Ääntä ja tahtoa löytyy! Parasta hommaa tällä hetkellä on heitellä leluja (mm. duplot on todella kivoja) ympäri asuntoa, kävellä taaperokärryn kanssa tuhatta ja sataa ja nostaa vanhempien sykettä miljoona kertaa päivässä päästämällä irti tuesta ja lähtemällä kävelemään... ja syöksyä eteenpäin odottaen että joku ottaa kopin ennen kuin kolisee.... Ehkä se tasapaino sieltä vielä löytyy ihan kunnolla ja pystyy äiti ja isikin hengittää :) Hienosti osaa kävellä kyllä jo nyt, kunhan vaan keskittyy siihen kunnolla itsekin!

Syksy. Jo viime viikolla tuli ensimmäistä kertaa tälle vuodelle kunnon SYKSYFIILIS. Teki mieli kaivaa villasukat, sytyttää kynttilät, keittää teetä ja käpertyä viltin alle. Ja tänään sen teinkin! Syysillat on jotain niin parasta, kun saa istua sisällä lämpimässä ja kuunnella sateenropinaa ikkunoita vasten. Parasta! Jos joku kysyisi, mikä on lempivuodenaikani, en ehkä osaisi vastata. Ensimmäisenä tekisi mieli sanoa syksy, mutta todellisuudessa jokaisessa vuodenajassa on omat puolensa. Moni kaipaa Suomesta muualle, mutta mä koen, että on etuoikeus saada asua Suomessa ja nauttia neljästä vuodenajasta. Ei kesä tuntuisi kesältä, jos se olisi koko ajan. Jos ei talvella palelisi -30 asteen paukkupakkasissa, ei kesän +30 tuntuisi samalta. Jos aina olisi vihreää, ei osaisi arvostaa kevättä, jolloin luonto alkaa kukoistaa jälleen talven jäljiltä. Kaikissa vuodenajoissa on niin paljon hyviä puolia, etten osaisi kuvitellakaan esimerkiksi talviasumista jossain etelässä auringon alla. :) Syksyfiiliksen innoittamana tuli muutama päivä sitten täytettyä pakastinta taas pullalla. Mikä sen parempaa kuin tuore pulla ja kylmä maito :P

Tämä syksy tuo tullessaan uusia juttuja myös meidän perheelle, olen todella toiveikas ja odottavainen tulevien kuukausien (ja toki vuosien) suhteen! Tää elämä on aika hienoa nyt! :) Eilen sain kuulla ihan mahtavia uutisia ja siitä kerron enemmän myöhemmin sitten lisää :)